Messuilla tai Kontulassa kävijät saattoivat bongata Ekin uuden kypärän. Ne ketkä eivät tiedä asiasta mitään niin valaistaanpas teitä hieman. Eli juuri ennen Go Expoa Eki piipahti Messumainoksessa kypäränsä kanssa ja jätti sen Arvelinin Juusolle vapaisiin käsiin. Mies teki taikojaan päivän verran ja lopputulos oli kerrassaan jäätävä! Kiitoksia Juusolle Thanks For Support!!
Jos haluat itsellesi yhtä hienon kypärän kuin Ekillä, ei muuta kuin yhteyttä Messumainokseen ja Juusolle mailia. Samasta firmasta voitte teetättää tarroja, julisteita, banderolleja, ikkunateippauksia jne jne.
2WBMX täyttää tänään vuosia. Teamille tulee tänää 1 vuosi mittariin. Kahvipullat jää nyt väliin mutta yrittäkää selvitä.
Kaitsu oli kyhännyt hienon giffin Ekistä. Tarkastakaapas miehen nettisivutkin KAI KUUSISTO DOT COM
Messut ovat nyt onneksi takana. Tietokone ongelmat ovat onneksi nyt suurimmaksi osaksi hoidettu joten pääsee päivittelemään.
Parkki oli mitä mainioin ajettavuudeltaan, josta löytyi todella kivoja linjoja. Jo perjantaina nähtiin parkin puolella todellisia bängereitä joten viikonlopulta oli lupa odottaa ties mitä. Kuskeja oli paikalla melkein 40 johon oli mahtunu muutama virolainen ja Simplen omistaja. Jukkis satutti perjantaina pikkasen polvea joka haittasi ajoa loppu messujen ajan paranemisia Tampereelle.
Niels Thanild
Rasmus Paimre
Andres Lainevool
Martin Raadik
Teemu Vuorinen
Niko Ihander
Antti Koljonen
Jere Salonen
Julius Konttinen
EKI VAINIKKA
Tiina Törmänen
Patrick Alaspää
JUKKA MÄENNENÄ
Mikko Lehto
Toni Suvanto
Timo Huomo
Matias Aura
Pyry Pääkkönen
Kai Kuusisto
Aleksi jokio
Riku Mertala
Lauri Pullinen
Robin Moore
Samu Tuominen
Jukka Kolehmainen
Tommi Uski
Tuomo Ilmonen
Veiko Pundonen
Vesa Ulvila
Viktor Hollsten
Niclas Storås
Hannes Björninen
Mikko Paikkala
Joonas Hiltunen
Antti Rissanen
Toivo Sokka
Lauantaina käytiin karsintoja joista pääsi 12 parasta sunnuntain finaaliin. Ohjelmassa oli myös bunnyhop kilpailua ja best trickiä. Lauantain karsinnat kertoivat että sunnuntain finaali tulee olemaan ajamisen osalta jäätävää.
Sunnuntain finaalissa nähtiin seuraavat kuskit:
Rasmus Paimre
Andres Lainevool
Martin Raadik
EKI VAINIKKA
Patrick Alaspää
Mikko Lehto
Pyry Pääkkönen
Kai Kuusisto
Aleksi jokio
Vesa Ulvila
Hannes Björninen
Antti Rissanen
Tuloksia:
BMX BEST TRICK :
Mikko Lehto
BMX BUNNYHOP:
Patrick Alaspää (115 cm)
BMX HIGH JUMP:
Andres Lainevool, EST (220cm)
BMX PARK:
1 # Andres Lainevool, EST
2/3 # Rasmus Paimre, EST / Kai Kuusisto
4 # EKI VAINIKKA
2WBMX on nyt facebookissa. Sivu palkista löydät linkin jolla pääset kätevästi 2WBMX fani sivustolle. Liity jo tänään!!























